lauantai 19. toukokuuta 2012

Makaronimössö


 

Tästä ruokalajista on kouliintunut jo jonkinlainen perinneruoka: kahden viikon aikana samaista ruokaa on tullut tehtyä ja syötyä ainakin kolmeen kertaan. Mutta minkä sille mahtaa, kun raaka-aineet ovat niin yksinkertaiset, valmistukseen menee noin varttitunti aikaa ja mikä parasta, makaronimössö on tarpeeksi hyvä tekosyy ostaa ketsuppia ;)

Kaksi nälkäistä vegaania saa tällä annoksella varmasti mahansa täyteen:

- 3 dl (täysjyvä)pastaa eli makaroonia

- 5 dl vettä + 1 tl suolaa

- 1/2 dl öljyä

- puolikas sipuli

- 2 dl soijarouhetta

- 1 dl vettä

- 2 rkl soijakastiketta

- mausteeksi esim.: paprikajauhetta, garam masala -mausteseosta, valkosipulijauhetta ja/tai mustapippuria

- lisäksi: rutkasti luomuketsuppia!



Makaroni keitetään suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen keittoajan mukaan. Pastan kiehuessa ehtiikin sitten hyvin kypsentämään soijarouheen. Käytän yleensä soijarouheen kypsentämisessä Jere Niemisen Vegaanin kotiruokakirjassa esittämää valmistustapaa. Eli tarvitaan 1 osa öljyä, 4 osaa soijarouhetta ja 2 osaa vettä. Öljy kuumennetaan ja soijarouhe kieritellään ja paistetaan sipulin kanssa öljyssä. Vesi lisätään soijarouheen joukkooon kahdessa osassa ja imeytetään rouheeseen. Samoin soijakastike. Lopuksi soijarouhe maustetaan hyvin, yhdistetään valutetuttujen makaronien kanssa ja pursotetaan päälle puoet ketsuppituubista. Nam!


Turun Mahdollisuuksien torilla tarjoiltiin tänään tämännäköisiä vegaanisia makeita leivoksia. Jäi epäselväksi, että mistä maasta herkkujen resepti on peräisin ja ennen kaikkea, mitä se pitää sisällään. Leivokset olivat ainakin uppopaistettuja ja pinnalla on seesaminsiemeniä. Jos joku tunnistaa ja tietää, niin olisin kovin kiinnostunut reseptistä! Omat makunystyräni olivat hyvin hämmentyneinä tästä makunautinnosta, eikä palleroiden jännä kootumuskaan oikein antanut osviittaa taikinan sisällöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti