perjantai 14. kesäkuuta 2013

Karpalo-kinuskijuustokakku


Facebookissa toimii eräs turkulaisia (kenties) kiinnostava ryhmä: Vaihtorinki Turku. Ryhmän kautta turhaksi käyneet esineet/asiat tavoittavat uudet omistajansa ilman rahankäyttöä. Esineet vaihtuvat toisiin tai esimerkiksi palveluihin. Itse löysin äskettäin tuon ryhmän kautta täydellisen lipaston yöpöydäkseni ja vaihdoin sen tähän karpalo-kinuskijuustokakkuun.

Juustokakku oli vaihtajan toive, enkä muista olisinko edes aiemmin leiponut samantapaista uunissa kypsennettyä juustokakkua. Mielestäni juustokakku onnistui aivan kiitettävästi vegaanisenakin versiona, vaikkakin kakku kypsyi kasaan jonkin verran ja jäi lopulta kovin pieneksi. Suurta herkkua juustokakut ovat kuitenkin aina - sitä ei pidä kieltää - ja niin myös tämäkin makunsa puolesta.

Pohja:

- 150 g digestive-keksejä

- 1/2 dl kylmäpuristettua kookosöljyä sulatettuna

Täyte:

- 1 prk (225 g) maustamatonta tofutuorejuustoa

- 1 tlk (500 g) maustamatonta luomusoijajogurttia

- 1 3/4 dl kookoskermaa

- 1 tl vaniljaa

- 1 1/2 - 2 dl intiaanisokeria

- 2 dl karpaloita

- 3 1/2 rkl tapioca-tärkkelystä

Kinuski:

- 1 dl intiaanisokeria

- 1 dl kasvivispikermaa

- 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

Murenna keksit pohjaa varten. Sulata kookosöljy vesihauteessa ja sekoita keksimurun joukkoon. Levitä pohja-aines leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle. (Käytin halkaisijaltaan 20 cm:n uunivuokaa.) Anna pohjan jähmettyä jääkaapissa sillä aikaa, kun valmistat täytteen.

Pehmennä tofutuorejuustoa ja kookoskermaa ensin haarukalla ja lisää sen jälkeen niiden joukkoon soijajogurtti. Sekoita seos tasaiseksi ja lisää loput ainekset - karpalot viimeiseksi. Mikäli pidät kirpeämmästä mausta, jätä sokerin määrä puoleentoista desilitraan.

Kaada täyte jähmettyneen keksipohjan päälle ja kypsennä kakkua 175-asteisessa uunissa 40 minuutin ajan uunin alimmalla tasolla ja jatka kypsentämistä jälkilämmöllä vielä 10 minuuttia.

Otettuasi kakun uunista irrota kakun reunat varovasti veitsellä uunivuoasta. Anna kakun jäähtyä ensin huoneenlämpöiseksi ja siirrä se sitten kylmään viilentymään. Jätä kakku jääkaappiin jäähtymään mielellään koko yöksi.

Valmista kinuski seuraavana päivänä. Keitä intiaanisokeria ja kasvivispiä pienessä kattilassa sekoitellen n. 15 minuutin ajan, kunnes seos on sakeaa. Sulata kookosöljy seokseen ja ota kattilla levyltä. Jäähdytä kinuskia hetki huoneenlämmössä. Levitä kinuski jääkaappikylmän kakun päälle, jolloin se jähmettyy nopeasti, eikä leviä. Anna kakun seistä vielä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Ihanat vaihtarit ja onnekas vaihtaja! Pitäisikin taas kokeillä tällaista kypsennettyä juustokakkua. Tulee vain niitä raw-versioita tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä vaihtelun vuoksi kannattaa välillä kypsennettyjäkin herkkuja valmistaa :) Itse taas kuolaan aina niiden raakaversioitten perään :P

      Poista