sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Hernerouhelasagne




Kaikkia muuttolaatikoita ei oltu ehditty vielä edes purkaa, kun minä jo hääräsin keittiössä uuden uunin kimpussa. Pistin uunin saman tien tulikokeeseen ja valmistin lasagnea. 

Lasagne on vegaanille sen verran harmillinen ruoka, että sen joutuu itse valmistamaan alusta alkaen. Ainoastaan Rainbown lasagnette-ainekset näyttäisivät olevan vegaanisia, mutta kun halutaan pitäytyä mahdollisimman lisäaineettomassa ruoassa, on pysyttävä tuostakin vaihtoehdosta erossa.

Alkuun tarkoituksenani oli valmistaa lasagne pelkistä vihanneksista, mutta päädyin sitten testamaan hernerouhetta tähänkin - ja hyvinhän se toimi!

Lasagne (4:lle hengelle):

- täysjyvälasagnelevyjä

- 2 dl hernerouhetta + 4 dl vettä

- öljyä vuoan voiteluun ja paistamiseen

- puolikas sipuli

- 1-2 valkosipulinkynttä

- 1 pieni kesäkurpitsa

- 1 tlk tomaattimurskaa

- 1 tlk tomaattipyreetä

- mustapippuria, ruususuolaa ja kuivattua basilikaa

Juustokastike (tarvittaessa voit tehdä juustokastikkeesta kaksinkertaisen annoksen):

- puolen tölkkiä valkoista tankoparsaa

- 1/2 dl oluthiivahiutaleita

- puolet kasvijuustokiekosta

Lisäksi:

- loput kasvijuustosta

- tuoretta basilikaa

Kuumenna vesi vedenkeittimellä ja kaada hernerouheen sekaan. Jätä kypsymään puoleksi tunniksi.

Kuullota silputut sipulit kattilassa öljyssä, lisää kesäkurpitsa kuutioituna, valmis hernerouhe, tomaattimurska ja mausteet. Kypsennä miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää lopuksi tomaattipyree ja kiehauta seos vielä kertaalleen.

Nostele 1/4 täytteestä valmiiksi voidellun uunivuoan pohjalle. Lisää lasagnelevyjä ja jatka samalla tavalla kaksi kerrosta lisää. Lisää päällimmäiseksi taas täytettä. Kypsennä lasagnea uunissa 175 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 45 minuuttia.

Tee juustokastike valmiiksi: valuta parsat ja soseuta ne sauvasekoittimella oluthiivahiutaleiden kanssa. Raasta joukkoon puolet kasvijuustosta karkeana raasteena. Sekoita kastikeainekset sekaisin ja lisää halutessasi suolaa.

Levitä juustokastike uunista otetun lasagnen päälle ja anna lasagnen vetäytyä vielä noin vartin ajan. Raasta lasagnen päälle vielä loput kasvijuustosta ennen tarjoilua ja ripottele päälle tuoreita basilikan lehtiä.


Suosittelen käyttämään neliskanttista vuokaa. Voin kertoa, että se lasagnelevyjen asettelu pyöreään vuokaan ei ole kovin mieltäylentävää puuhaa.

Ruoanlaittosoittolista:

Simon & Garfunkel: The Sound of Silence
Fleetwood Mac: Albatross
Santana: Black Magic Woman/Gypsy Queen
The Band: I Shall Be Realeased
Bobbie Gentry: Ode to Billy Joe
Canned Heat: On the Road Again
The Mamas & The Papas: California Dreamin'
Cream: I Feel Free
Frijid Pink: The House on the Rising Sun
Kris Kristofferson: Me and Bobby McGee
Janis Joplin: Mercedes Benz
Eric Burdon & The Animals: San Francisco Nights
The Byrds: Mr. Tambourine Man
The Fifth Dimension: Aquarius/Let the Sunshine in
Donovan: Sunshine Superman
The Beach Boys: Good Vibrations
The Moody Blues: Nigths in White Satin
Tomorrow: My White Bicycle
Procol Harum: A Whiter Shade of Pale
Jefferson Airplane: White Rabbit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti