maanantai 24. syyskuuta 2012

Kaalikääryleet ja perunasose



Mikäs olisikaan sen parempaa kerrostaloasumisessa, kuin kiusata naapureita tekemällä kaalikääryleitä. Tuoksu levisi kuulemma seitsemännestä kerroksesta ihan katutasoon asti!

Näihin kääryleisiin valmistui melko monipuolinen täyte. Sen verran jouduin menemään vastaan kämppiksen makumieltymyksissä, että ohra korvautui tällä kertaa tavallisella riisillä. Jos sinun ruokailutoverisi suosii mieluummin ohraa, niin suosittelen sitä käyttämään. Ohrasuurimot pitää vain muistaa liottaa hyvin etukäteen (vähintään yön yli) ja huomioida myös, että niiden keittoaika on huomattavasti pidempi eli n. 45-60 minuuttia.

Kaalikääryleet suppilovahvero-hernerouhetäytteellä (15 kpl):

- 1 normaalikokoinen keräkaali

Täytteeseen:

- 2 dl hernerouhetta + 4 dl vettä

- 1 sipuli

- 2 dl riisiä tai ohrasuurimoita + 5 dl vettä

- 2-3 dl suppilovahveroita

- suolaa ja mustapippuria

- öljyä

- kuminansiemeniä, valkosipulijauhetta, paprikajauhetta...

Voiteluun:

- siirappia tai intiaanisokeria

- kaalin keittovettä


Perunasose: 

- 500 g jauhoisia perunoita (esim. punainen pussi)

- 1/2 - 1 dl kasvimaitoa

- suolaa

Aloita kypsentämällä hernerouhe. Kuumenna vesi vedenkeittimellä ja kaada hernerouheen sekaan. Jätä jäähtymään. 

Kypsennä riisi paketin ohjeiden mukaan. Anna jäähtyä.


Valitse suurin kattila, jonka löydät kaalin kypsentämistä varten. Irrota kaalista kanta ja laske varovasti kiehuvaan veteen. Irrota kaalista uloimpia lehtiä sitä mukaa, kun ne kypsyvät ja irtoilevat. Suurin piirtein 15 päällimmäistä lehteä ovat sopivankokoisia kääryleihin. Jollet omista tarpeeksi suurta kattilaa, voit irrottaa lehdet kaalista valmiiksi ja kypsentää ne irrallaan noin 3 minuutin ajan per lehti. Jäähdytä lehdet kylmässä vedessä ja laske leivinliinan päälle kuivumaan. Kypsennä myös kaalin sisus ja pilko se pieneksi silpuksi täytettä varten. Muista säästää keittovesi.

Valmista täyte paistamalla ensiksi suppilovahverot kuivalla pannulla. Paista sieniä niin kauan, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää pannulle öljy, silputtu sipuli ja kuminan siemenet. Lisää pannulle myös kypsytetty hernerouhe, riisi ja loput kaalista silputtuna. Sekoittele ja mausta täyte.

Pyöräytä kääryleet kasaan ja lado ne tiiviisti valmiiksi voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle hieman intiaanisokeria tai levitä siirappia ohuena nauhana.

Kypsennä kääryleitä uunissa ensin 225 asteessa, kunnes ne ovat saaneet hiemaan väriä pintaan. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen ja jatka kypsennystä vielä reilun tunnin verran. Valele kääryleitä paiston aikana keitinliemellä.

 

Valmista perunasose höyryttämällä tai keittämällä perunat kypsiksi. Kaada vesi pois, lisää kasvimaito sekä suola, ja survo perunat soseeksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Tarkista maku.

Tarjoile valmiit kaalikääryleet perunasoseen ja puolukkasurvoksen kanssa.




4 kommenttia:

  1. Joku vois tulla tekemään mulleki kaalikääryleitä. Ne kun on niin mielettömän hyviä, mutta en ikinä jaksa alkaa tekemään niitä! :D

    VastaaPoista
  2. Kyllähän tähän perinteiseen tyyliin tuhlautuu aikaa ihan helkutisti. Itse näpersin näitä ainakin kolme tuntia, kun välillä piti vielä juosta kauppaankin ostamaan sipulia :P Oma raakakäärylereseptisi vaikuttaa mainiolta oikotieltä! :)

    VastaaPoista
  3. Anni Minervan kanssa samoilla linjoilla. Söisin mielellään, mutten viitsi väkertää!
    ps. kerran tein sauvasekoittimella perunamuusia, mutta siitä tulikin -liisteriä ;D

    VastaaPoista
  4. Kaalikääryleitä on kyllä sopivinta herkutella kerran vuodessa, silloin motivaatiotakin riittää paremmin :P Ja kun tekee kerralla suuremman satsin, niin niitä voi välillä napsia pakastimesta :) Hih, mulla on kans aika usein tullut aikaseksi liisteriä, mutta tällä kertaa käytin sauvasekoitinta perunasurvimen tapaan ja surauttelin vain muutaman kerran. Toimii!

    VastaaPoista