maanantai 19. marraskuuta 2012

Tofukiusaus ja ruisruudut

Annoksen lisänä vielä edellispäivältä jäänyttä paahdettua kurpitsaa..


Kaksi uuniruokaa, jotka valmistuvat sopusoinnussa yhtämittaa: tuore leipä ja kasviskiusaus. Ensiksi leipätaikina kohoamaan ja sitten uuniin. Valmis leipä sopii täydellisesti ruoanlaittoruoaksi, kunhan sitä muistaa säästää pari palaa lopullista ateriaa varten. Seuraavaksi kasvisvuoka uuniin ja vuoan kypsyessä ehtii katsoa jopa pari jaksoa Frendejä.

Ruisruudut:

- 2 1/2 dl ruisjauhoja

- 2 dl grahamjauhoja

- 1/2 pussia kuivahiivaa

- 1 tl vuorisuolaa

- 1/2 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä

- 2 rkl pellavansiemeniä

- 1/2 dl kaurahiutaleita

- 2 1/2 dl vettä

- 1/2 dl öljyä (itse unohdin tämän, eli onnistuu rasvattominakin)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää puolet 42-asteisesta vedestä. Sekoita taikinaa ja lisää öljy. Lisää vielä loput vedestä ja sekoita tasaiseksi. Muista vaivata taikinaa hyvin. Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille. Lisää taikinan päälle reilusti ruisjauhoja ja painele taikina käsin suorakaiteenmuotoiseksi n. 1 cm:n paksuiseksi levyksi. Jaa taikinalevy valmiiksi ruuduiksi ja anna kohota lämpimässä peitettynä miellään 30 min tai vähintään 15 min. Pistele taikinalevyyn haarukalla reikiä ja kypsennä ruisruutuja 225-asteisessa uunissa n. 20 minuutin ajan.




Tofukiusaus:

- 1 pkt (270 g) savutofua

- 500 g peruna-sipulisekoitusta (pakaste)

- 2 dl kaurakermaa

- 1 tl vuorisuolaa

- 1 tl mustapippuria

(- tuoretta persiljaa)

Pilko tofu pieniksi suikaleiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään uunivuoassa. Kypsennä uunissa 175 asteessa 45-60 minuuttia riippuen vuoan syvyydestä. Mitä syvempi vuoka, sitä pidempi kypsennysaika. Kiusaus on valmis, kun päällimmäiset perunasuikaleet alkavat saada väriä. Anna valmiin kiusauksen tekeytyä vielä n. 15 minuuttia huoneenlämmössä ennen tarjoilua. Koristele tuoreella persiljalla.

Btw, tofukiusaus saattaa joillain aiheuttaa kiusallisia makumuistoja sekasyöjäajoilta. Savutofun maku tuo aikalailla kinkkukiusauksen :S

2 kommenttia:

  1. Tofukiusaus on minunkin vanha klassikko! Laitan mukaan vielä herkkusieniä, runsaasti sipulia ja valkosipulia. Se on useasti ollut kasvisruokakurssieni suosikkeja kaikessa yksinkertaisuudessaan ja helpoudessaan. Varmaankin juuri tutun suomalaisen makumaailmansa vuoksi.

    VastaaPoista
  2. Yllätyn itsekin joka kerta, kun näin yksinkertaisia ja herkullisia reseptejä tulee vastaan. "Tuttu suomalainen makumaailma" on muuten hyvä ilmaisu! Sopii ihan täydellisesti tofukiusaukselle.

    VastaaPoista