maanantai 6. elokuuta 2012

Sienitoastit




Syksyn ensimmäinen sienisaaliini sisälsi pelkästään kantarelleja ja ne päätyivät mökillä kokattuun sienimuhennokseen. Toiseen pikkusaaliiseen pääsi mukaan myös muutama kangassieni ja lampaankääpä. Näistä sienistä sain aikaan toasteja, joita en olekaan tainnut tehdä moneen vuoteen. Alunperin sain innostuksen sienitoasteihin jossakin Evita-lehden numerossa olleesta reseptistä. Lehden olen varmaankin hukannut jo aikoja sitten, mutta ohje on sentään säilynyt muistissa.   

Sienitoastit ovat erityisen maukkaita. Kermaa ja juustoa käytettäessä niistä saa aikaan herkullisen ja täyteläisemmän version. Itse jätin lisäämättä kermaa sienien joukkoon ja kaupan kasvijuuston sijaan levitin leipien päälle itsetehtyä raakaa auringonkukansiemenlevitettä, joka muistuttaa kovin paljon tavallista tuorejuustoa (jollei levitteen rouheisuutta oteta huomioon).

Kahteen toastiin tarvitset:

- 2 siivua leipää: suosittelen täysjyväruisleipää, tavallisessa tai paahtoleivän muodossa

- auringonkukansiemenlevitettä, kasvijuustoa tai vegaanista margariinia

- n. 2 dl tuoreita sieniä: tässä siis kantarelleja, kangassieniä ja lampaankääpiä

- tilkka öljyä, puolikas sipuli, hyvälaatuista suolaa sekä mustapippuria (ja kaurakermaa)

- tuoreita mustikoita tai juolukoita

- mustapippurirouhetta

Toastit voi siis valmistaa monella eri tapaa varioiden. Aluksi kannattaa esikäsitellä sienet. Sienet pitää puhdistaa hyvin ja pilkkoa paloiksi. Kangassienet ryöppäsin kertaalleen ennen käyttöä. 

Leivät kannattaa myös paahtaa ja voidella valmiiksi, sillä sienien paistamisessa ei kestä kauan. 

Sieniä paistetaan ensiksi aina kuivalla pannulla, kunnes kaikki neste on irronnut sienistä. Sen jälkeen joukkoon lisätään tilkka öljyä, valmiiksi silputtu sipuli ja mausteet. Suolan ja pippurin lisäksi myös timjami sopii mielestäni oivallisesti metsäsienten maustamiseen. Halutessasi voit lopuksi vielä hauduttaa sieniä tilkassa kasvikermaa, josta saa aikaan täyteläisen kastikkeen.

Kun sienet ovat valmiita, ne kipataan tasaisesti leipien päälle. Kasvijuusto kannattaa jättää sienien alle ja marjat ripotellaan koko komeuden päälle tuomaan pikanttia makua ja raikkautta. Viimeistelyyn riittää muutama rouhaisu tuoretta mustapippuria.


Auringonkukansiemenlevitteen ohje paljastuu vasta seuraavassa postauksessa, jossa esittelen muitakin
mökillä alkunsa saaneita reseptejä.





Toastien kanssa maistuivat omasta maasta (vanhasta hiekkalaatikosta) nostetut uudet lilliputtiperunat! Tuoreen tillin puutteesta kärsiville suosittelen maustamaan potut pelkästään tilkalla hyvälaatuista oliiviöljyä ja ripauksella terveellistä vaalenpunaista vuorisuolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti