torstai 12. joulukuuta 2013

Leivitetyt naurispihvit uunissa


Lyhyestä virsi kaunis...

Leivitetyt naurispihvit (2-4:lle):

- 2 isoa naurista

- 1/2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä (luomu)

- 1/2 dl kokojyväspelttijauhoja TAI korppujauhoja (luomu)

- ruusuolaa ja mustapippuria

- 1 tl timjamia

- 1/2 tl ceylon-kanelia

- lisäksi esim. sipuli- tai valkosipulijauhetta, paprikaa ja cayenne-pippuria

Kuori nauriit ja pilko 3-4 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kaada yhdelle lautaselle öljyä ja sekoita toisella lautasella loput aineksista. Kasta naurisviipaleet ensiksi molemmin puolin öljyssä ja sitten mauste-jauhoseoksessa. Asettele leivitetyt naurisviipaleet uunivuokaan vieretysten, osittain toisiinsa nojaten. Kaada loput öljystä ja ripottele ylimääräiset jauhot pihvien päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 25-30 minuuttia.



P.S. Voit valmistaa pihvejä myös muista juureksista. Kokeile esim. lanttua, kyssäkaalia tai punajuurta ja vaihtele mausteita mielesi mukaan.

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvälle! En ole tainnut tehdä naurista kuin kerran ja maku tuolloin hämmmensi aika paljon. Pitäisi ehkä antaa sille uusi mahdollisuus, tai sitten käyttää punajuurta, sen kanssa ei vaan voi mennä pieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauris on itsellenikin melko uusi tuttavuus. Kovin harvoin sitä sattuu käsiinsä saamaan, ja siksipä sitä ei pahemmin osaakaan käyttää hyväkseen. Nauris on kuitenkin maultansa(kin) kovin lähellä lanttua, joten niiden käyttötavat ovat melko samanlaiset.

      Poista