perjantai 31. toukokuuta 2013

Gluteenittomat maapähkinävoi-suklaakaurakeksit


 

Näitä samaisia keksejä oli tarjolla Ravintolapäivänäkin Café k-koksessa. En ole aiemmin ehtinyt julkaisemaan reseptiä, mutta tässä sekin nyt tulee kaikkien iloksi. Nuo keksit eivät olekaan ihan perinteisiä kaurakeksejä vaan nissä on käytetty jonkin verran tuhdimpia aineksia kuten jenkkilässä yleensä on tapana. Alunperin nappasin ohjeen kiireissäni Minimalist Baker -blogista, enkä ehtinyt sitä sen kummemmin testaamaan ennen Ravintolapäivää. Edellisenä iltana leipoessani vasta maistoin ensimmäisen kerran ja aivan nappiin meni, onneksi!

Etenkin gluteenittomia leivonnaisia valmistaessa sitä välillä pelkää koko taikinan menevän harakoille... Olen joutunut karvaasti kokemaan muun muassa sen, että psyllium-jauheissakin on eroja. Nykyään en enää osta psylliumia punnituslaarista irtotavarana vaan kaupan hyllyltä suljetussa pussissa. En tiedä vaikuttaako tuotteen säilytys liikkeessä jollain lailla sen toimivuuteen, mutta pettymyksiä on kuitenkin jouduttu vähän väliä kokemaan tuon irtotavaran suhteen.

Näihin kekseihin käytin psylliumin sijaan ksantaani-jauhetta, mutta psyllium käy myös aivan hyvin. Sitä voi lisätä saman määrän, kuin mitä ohjeessa lukee ksantaanin kohdalla. Koska kyse on nimenomaan gluteenittomista kaurakekseistä, ohjeistan käyttämään puhdasta kauraa, joka sopii myös keliaakikoille. Tavalliset luomukaurahiutaleet eivät nimittäin sovi kaikille. Puhdasta kauraa myydään kaupoissa myös luomuna ainakin Urtekram-merkkisenä eli laadusta ei kuitenkaan joudu tinkimään.

Itse korvaisin näillä valmiiksi leivotuilla kaurakekseillä vaikkapa aamuisen puurolautasen. Keksien maku ja muoto ovat ehdottomasti puurolautasta houkuttelevampia, mutta molemmat tuovat silti varmasti yhtälailla puhtia päivän alkuun.

 

- 2 rkl pellavansiemeniä

- 5 rkl vettä

- 2 kypsää banaania

- 11/4 dl maapähkinävoita (sileää tai rouheista)

- 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä (sulatettuna)

- 3 rkl intiaanisokeria

- 3 1/2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

- 1 1/4 dl gluteenittomia kaurajauhoja

- 1 tl aitoa vaniljajauhetta

- 1/2 tl leivinjauhetta

- 1/2 tl ruokasoodaa

- 1/2 tl ksantaania

- ripaus ruususuolaa

- 3 rkl mantelirouhetta

- 1 dl vegaanisia suklaahippuja/-tippoja/-pisaroita 

Sekoita pellavansiemenet veteen ja anna niiden "limaantua" rauhassa noin kymmenen minuuttia. Muussaa joukkoon banaanit ja lisää sekaan vielä maapähkinävoi, kookosöljy ja sokeri.

Sekoita keskenään kuivat ainekset, suklaahippuja lukuun ottamatta. Sekoita kuivat ainekset yhteen muitten ainesten kanssa. Lisää taikinaan lopuksi suklaahiput.

Anna taikinan kohmettua jääkaapissa vielä kymmenen minuuttia, niin saat siitä helpommin työstettävää.

Ota taikinasta ruokalusikallisenkokoisia paloja ja muotoile palat uuninpellille keksinmallisiksi. Leviämisvaraa ei tarvitse jättää, sillä keksit pysyvät uunissa ollessaan ihan hyvin kasassa. Kypsennä keksejä 175-asteisessa uunissa n. 20 minuutin ajan tai kunnes ne ovat saaneet pinnalleen kauniin kullankeltaisen värin.

6 kommenttia:

  1. No nyt on sellaiset ainekset tiskissä, että meikäläiseltä putoaa vielä kieli rinnuksille! :D Eilen vietin hyvän tovin uunin ääressä ja tuli huomattua, ettei se näillä helteillä olekaan ihan kaikkein mieluisinta puuhaa. Tämä ohje saa siis odottaa vielä hetken, ennen kuin testaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo. Harmi, ettei keksejä pysty grillaamaan kypsiksi... Vai pitäisköhän koittaa :D

      Poista
  2. Kuulostaa tosi hyviltä! Gluteenittoman leivonnan kanssa minullakin on ollut "hieman" taistelua, eikä se ilman jännitysmomenttia onnistu vieläkään.
    Mutta nyt ei tosiaankaan ole uunileivonnan aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä kauheesti uskalla lähteä yksin säveltämään gluteenittomien suhteen, mieluummin noudattaa tarkasti toisten laatimia reseptejä.. No eipä tosiaankaan ole, huh hellettä!

      Poista
  3. Oi mikä herkullinen ohje! Minulla taitaa ollakin kaikki paitsi tuo Ksantaani - onko se mauste vai millainen vaikutus on jos sitä ei ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ksantaani on käytännössä sidosaine ja toimii taikinassa kananmunan tapaan. Kaupasta sitä löytää yleensä gluteenittomien jauhoseosten läheisyydestä. Nämät keksit valmistuvat kyllä ilmankin tuota ksantaania, lisäsin sen vain ohjeeseen lähinnä tuomaan kuohkeutta. Kannattaa siis kokeilla ;)

      Poista