tiistai 12. toukokuuta 2015

SUKLAAMOUSSEKAKKU



Äitini pääsi kerran yllättämään minut maailman herkullisimmalla syntymäpäiväkakulla. Hän oli jostain löytänyt käsiinsä mitä herkullisimman kakkureseptin. Kun kakku oli syöty loppuun, vaadin lisää. Niinpä pyysin reseptin äidiltäni ja leivoin heti samalla viikolla toisen samanlaisen. Sen jälkeen kyseinen kakku on toiminut jokaisen juhlapöydän keskipisteenä.

Oikein hävettää, että olen pihtaillut reseptiä itselläni näin kauan. Kyseessä on siis ehdottomasti paras vegaaninen kakku, tai leivos ylipäätään, jota olen koskaan maistanut ja se on jo aika paljon se.

Vähän omaperäisemmät kakkulapiot käytössä...

SUKLAAMOUSSEKAKKU:

Pohja:

200 g digestive-keksejä

1 dl kylmäpuristettua kookosöljyä

2 rkl intiaanisokeria

Täyte:

4 dl soijavispiä

1 pkt pehmeää tofua

1/2 dl intiaanisokeria

350 g tummaa suklaata

Käytä kakkuvuokana halkaisijaltaan noin 24 sentin levyistä irtopohjavuokaa. 

Murskaa keksit ja sulata öljy vesihauteessa juoksevaksi. Yhdistä pohjan ainekset ja kaada keksimurska leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan. Painele keksimurska tiiviiksi ja tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Jätä pohja jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Vaahdota soijavispi oikein kuohkeaksi ja paksuksi vaahdoksi. Lisää soijavispin sekaan tarvittaessa muutama tippa sitruunanmehua. Yhdistä sokeri ja pehmeä tofu ja survo ne tasaiseksi massaksi esimerkiksi sauvasekoittimella tai blenderillä. Sulata suklaa miedolla lämmöllä ja varovasti sekoitellen. Vispaa lopuksi kaikki ainekset keskenään sekaisin ja kaavi täyte keksipohjan päälle. Anna kakun jähmettyä rauhassa jääkaapissa, vähintään 4-5 tuntia, mielellään yön yli. 

2 kommenttia:

  1. ohi vesi herahtaa kielelle! Ja aivan upeat kuvat hei, varsinkin tuo kattauskuva. Siis vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö jo vähemmästäkin! Kiitos kommentistasi, uudella kameralla on varaa panostaa kuviinkin :) Tosin tuo kattauskuva on kyllä kaverin puhelimella napattu :D

      Poista