torstai 6. maaliskuuta 2014

Pinaatti-tofucurry




Synttäreitteni kunniaksi en leiponut kakkua tällä kertaa. Koska muita ruokailijoita ei ollut paikalla, heitin pelkät luomuranskikset uuniin ja päätin herkutella oikein luvan kanssa. Onnistuin tietysti polttamaan osan niistä ranuista, eli se siitä herkuttelusta. Sitten hain kaupasta jäätelöä ja unohdin senkin sulamaan eteisen lattialle, hyvä minä. 

Onneksi joka päivä ei ole syntymäpäivä. Tälle viikolle sattui hyviäkin päiviä ja yhtenä niistä testasin tofucurrya. Ostoslistassani luki tofun lisäksi "jotain vihreetä", joten päädyin ostamaan peruspinaatin lisäksi elämäni ensimmäisen bok choyn! Voisi sanoa, että bok choy on rakenteeltaan kovin paljon kiinankaalin kaltainen mutta maultaan vahvempi. Kiinankaaliakin sopii siis käyttää tofun lisukkeena, mutta bok choysta saat kauniin vihreän värin curryn keltaisuuden korostajaksi.

- 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

- 1 sipuli

- 3 valkosipulinkynttä

- 1 rkl curry-maustejauhetta

- reilu pala tuoretta inkivääriä (luomu)

- 1 varsi sitruunaruohoa

- 1 tl chilitahnaa tai n. 1/4 tl cayenne-pippuria

- 1 pkt maustamatonta tofua (luomu)

- 300 g bok choyta tai kiinankaalia (luomu)

- 200 g  pakastepinaattia (luomu)

- 1-2 rkl soijakastiketta (luomu)

- 2-3 rkl tölkkiananasten mehulientä

- 1 tlk ananaspaloja mehussa

(- 1/4 tlk kookosmaitoa)

(- hyvänlaatuista suolaa)

Silppua sipuli, murskaa ja silppua valkosipulinkynnet ja inkivääri, murskaa ja paloittele myös sitruunaruoho. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota mausteita öljyssä miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan. (Voin taata, että tuoksu on huumaava!) Kuutioi tofu ja poista bok choyn varsista kannat ja silppua valkoiset osat. Poista tässä vaiheessa sitruunaruohon palat pannulta. Heitä sitten tofu, bok choyt ja pinaatti pannulle ja kaada perään soijakastike ja ananasmehu. Sekoittele ja anna maustua vajaan kymmenen minuutin ajan. Silppua sillä välin loput bok choysta. Lisää lopuksi pannulle myös bok choyn lehtiosat, ananaspalat ja halutessasi hieman kookosmaitoa tai kookoskermaa. Kypsennä vielä hetki, kunnes bok choyn lehdet ovat hieman pehmenneet. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile esimerkiksi luomuriisin kera.

4 kommenttia:

  1. No leivoithan sä sen synttärikakun, mutta vähän myöhässä vain! Ja mä sitä kaihoisasti muistellen tulinkin tänne nyt kurkkaa, et joko löytyis reseptiä siihen...

    T. ystäväsi Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Resepti ois, mutta ei kuvia! Jotkut menivät syömään sen kakun liian nopsaa, kröhöm... Täytyy leipoa vielä uusiks, jotta ehdin ottamaan kuviakin :P

      Poista
  2. Mä oon oikeesti haaveillu siitä joka päivä :D Että älä sit vaan unohda kutsua mua kahville sit ku uusiks leivot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan toki! Tuntisin kamalaa syyllisyyttä, jos söisin sitä vain yksikseni sen sijaan, että jakaisin sen rakkaimpien ystävieni kanssa :P

      Poista