keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Olutpaneroidut sipulirenkaat ja haaste

  
Suurena sipulin ystävänä en voinut ohittaa tätä ohjetta. Löysin jälleen todella houkuttelevan reseptin Finding Vegan -sivustolta. Käänsin ohjeen lähes suoraan Fettle Vegan -blogista eli resepti ei todellakaan ole omaa käsialaani.

Syy siihen, miksi suosittelen kypsennettävien aterioiden valmistamisessa aina käyttämään nimenomaan kylmäpuristettua kookosöljyä löytyy mm. täältä, s. 8. Kannattaa muuten lukea teksti alusta loppuun. Linkin takaa löytyy paljon tietoa terveyttään vaalivalle vegaanille.


Sipulirenkaat:


- n. 4 sipulia


- 2,5 dl tattarijauhoja

- 1/2 dl perunajauhoja


- 1/2 dl kikhernejauhoja


- 2 rkl oluthiivahiutaleita


- 2 tl vuorisuolaa


- 2 tl mustapippuria


- 2 tl leivinjauhetta


- 1 rkl sipulijauhetta


- 1 tl valkosipulijauhetta


- 2 tl timjamia


- 1 pullo (33 cl) vegaanista olutta


- n. 5-6 dl kylmäpuristettua kookosöljyä


Kuori ja viipaloi sipuli isoiksi rinkuloiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon olut ja sekoita tasaiseksi.


Kuumenna öljy kattilassa n. 180 asteiseksi. Tarkista lämpötila mittarilla tai tiputtamalla pieni pala taikinaa öljyyn. Jos taikina muuttuu väriltään kullankeltaiseksi minuutin sisällä, on öljy tarpeeksi kuumaa. Uppopaistamisen yhteydessä kannattaa aina huomioida paloturvallisuus. Pidä siis kattilan kansi koko paiston ajan lieden läheisyydessä. 


Kasta sipuliviipaleet taikinaan yksitellen ja laske sen jälkeen öljyyn kypsymään. Sipulirenkaat kypsyvät molemmin puolin 2-4 minuuttia. Kerrallaan ei kannata kypsentää ainakaan enempää kuin viittä rengasta kerrallaan. Laske kypsyneet sipulirenkaat talouspaperin päälle valumaan.


Anna sipulirenkaiden jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Nauti luomuketsupin kera!




P.S. Tietääkö joku voiko uppopaistamiseen käytettyä  kookosöljyä vielä uusiokäyttää? Kysyin asiaa jo CocoVi:lta, uskoisin, että siellä ainakin tiedettäisiin vastaus. Kunhan vastaus on perillä, editoin sen tähän.





Ja tässä vielä tuotos, johon aivan lopuksi päädyin. Sipulirenkaitten valmistus on aikamoista näpertelyä eli ajattelin päästä helpommalla. Kokeilin ensin muutaman renkaan kypsentämistä ja valmistin lopuista pienemmistä sipulinpaloista ja taikinasta blinejä. En tietenkään omista lettu- saati blinipannua, joten oikeastaan näistä tulikin vain suolaisia lettuja :D   


Ja sitten haasteeseen:

Mietteitä matkan varrelta -blogin Nina haastoi minut tekemään oman keittiöön liittyvän to do -listan. Haasteen ideana on siis kertoa kahdeksan ruokaan liittyvää suunnitelmaa.

 Haaste koostuu seuraavista asioista:

1. Kiitä haasteen antajaa.
2. Jaa haaste eteenpäin
3. Ilmoita näille haasteesta.
4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do-listasi.


Kiitän suuresti Ninaa tästä haasteesta varsinkin siksi, että se on kaiken kaikkiaan ensimmäinen vastaanottamani keittiöhaaste koko bloggailu-ajaltani :)

Vieritän tämän haasteen seuraavaksi Terveen hyvää -blogin Pipsan ja Kissoja ja kasvisruokaa -blogin Liisan harteille.

Ja tässähän tämä oma listani. Toivottavasti listan kirjoittaminen motivoisi myös toteuttamaan näitä asioita :P

1. Punajuuren ja suklaan yhdistäminen.  Tästä olen haaveillut jo pitkään. Ajattelin suostutella isäni ottamaan sunnuntaina vastaan tällaisella kompolla varustetun isänpäiväkakun. Saa nähdä, kuinka hämärältä punajuuri suklaakakun seassa kuulostaa hänen korvissa.

2. Merilevä. Olisin niiiin ylpeä itsestäni, jos vain joskus saisin vegaanisen sushin onnistumaan siten, että siitä kehtaisi ottaa kuvia ihan julkaistavaksi asti. Lisäksi tahtoisin keksiä lisää ideoita merilevän käyttöön.

3. Ninan ruisnäkkäri, siis tämä: http://matkanvarrelta-nina.blogspot.fi/2012/11/ruisnakkileipa-speltilla-ja-siemenilla.html
Tätä pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan!

4. Raakaravinnon lisääminen.  Vaikka talvella tekisikin mieli hakeutua lämpimien  keittojen ja kasvispatojen ääreen, koitan silti pyrkiä pitämään raakaravinnon osuuden ruokavaliossani entisellä tasolla.

5. Seitankinkun vaihtaminen kikhernepatéeseen.  Vehnän aika on ohi. Tänä jouluna ruokapöydän kunkkuna/kinkkuna toimii kikherne!

6. Mehustin ei saa jäädä lojumaan kaappiin käyttämättömänä! Tästä on pakko pitää kiinni. Mehustimen käyttö ei oikeastaan edes ole hankalaa saati aikaavievää. Silti se pakkaa unohtumaan kaapin perälle. Tuoreen ja ravinteikkaan mehun lisäksi jäljelle jäävä kuitu kannattaa aina hyödyntää esim. kräkkereiden valmistukseen.

   
7. Kasvijuustojen valmistaminen kotikonstein.  Tuijotan aina kuola suupielestä valuen kasvijuustojen reseptejä. Tähän mennessä olen kuitenkin vasta kerran valmistanut kasvijuustoa itse. Nyt olisi aika opetella, jotta olisi sitten jotain, mitä laittaa niiden kräkkereitten päälle...

8. Kaupassa käynti ainoastaan kerran viikossa. Olisi huomattavasti järkevämpää ja taloudellisempaa, jos onnistuisin suunnittelemaan viikon ruokalistan kerralla valmiiksi ja suoriutuisin viikon ruokaostoksista yhdellä kaupassakäyntikerralla (huh, mikä yhdyssanahirviö).
 
Taisin selvitä haasteesta kunnialla. Nämä asiat nyt ainakin tulivat päällimmäisenä mieleeni. Kyllähän noita suunnitelmia varmasti riittäisi enemmänkin, mutta ehkä on parempi pysyä näissä kahdeksassa.

2 kommenttia:

  1. Hei Elma, oi kuinka herkulliset paneroidut sipulirenkaat, niitä tulee kokeilla joku viikonloppu! Punajuuri-suklaa- yhdistelmä kuulostaa jännältä ja eksoottiselta - ja tekisi myös itseänikin mieli kokeilla sitä merilevää - bloggailehan kokeiluista! Mehustin pääsee minullakin ajoittain pölyyttymään, ja tuo viikoittainen kauppareissu olisi hieno ideaali ... Upeita haasteita kaikki 8! Mukavaa pian alkavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varmasti lisäilen reseptejä sitä mukaa, kun ehdin testailemaan näitä uusia ulottuvuuksia. Hyvää viikonloppua sinullekin! :)

      Poista