maanantai 28. tammikuuta 2013

Gluteenittomat pizzahyrrät


Ryhdyin valmistamaan gluteenittomia sämpylöitä Puoltitiessä-blogin Anni Minervalta ryövätyllä ohjeella, mutta päädyinkin tekemään osasta taikinasta gluteenittomia pizzahyrriä.
Pizzahyrrät ovat siitä mukava herkku, että niiden täytteitä voi varioida loputtomiin ja valmistustapa on kuta kuinkin sama kuin korvapuusteilla.

Kirjoitan ohjeen tähän vielä uudelleen tavalla, jolla itse valmistin taikinan. Alkuperäinen ohje löytyy siis täältä.




Taikina:

- n. 1/2 pss kuivahiivaa

- 3 dl kaurahiutaleita (keliaakikot huom: puhdasta kauraa!)

- 1 rkl psylliumjauhetta

- 1 rkl pellavansiemenrouhetta

- 4 dl vettä

- 1 tl ruususuolaa

- ripaus sokeria

- 1/2 dl öljyä

- n. 3 dl tattarijauhoja

Täyteeksi esim. :

- valkosipulia silputtuna

- tuoretta/kuivattua basilikaa

- aurinkokuivattua tomaattia

- oreganoa

- auringonkukansiemeniä

- öljyä

Sekoita kuivahiiva, psyllium ja pellavansiemenrouhe kaurahiutaleitten joukkoon. Lisää sekaan vesi 42-asteisena. Anna taikinan turvota 10-15 minuuttia. Sekoita sen jälkeen joukkoon loput ainekset. Lisää jauhot viimeiseksi. Taikina saa jäädä hieman pehmeäksi, mutta sen on silti irrottava hyvin astian reunoilta.

Kumoa taikana hyvin jauhoitetulle leivonta-alustalle. Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan. Jauhoita myös kaulin (lue: viinipullo) huolellisesti ja kaulitse taikinapalat vuorotellen ohuiksi suorakaiteen muotoisiksi levyiksi (kuten korvapuusteja tehdessä). Voitele levyt hyvin öljyllä. Suosittelen tietysti käyttämään sulatettua neitsytkookosöljyä, mutta aurinkokuivattujen tomaattien öljy sopii myös täydellisesti, sillä se tuo samalla makua täytteeseen.

Lisää levyille pieniksi pilkotut täytteet. Käytin itse aineksia, joista halusin päästä eroon eli: 4 valkosipulinkynttä, 1 punainen chili, nippu tuoretta basilikaa ja kourallinen auringonkukansiemeniä per levy. Muista levittää täytteet tasaisesti reunoja myöten. Kierritä taikinalevy pidempää sivua myöten rullalle (apuna kannattaa käyttää jonkin sortin lastaa). Voitelemalla saumakohdan vedellä, saat rullan pysymään kasassa. Leikkaa rullasta veitsellä n. 4 sentin paksuisia siivuja ja nosta palat leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille leikkauspinta ylöspäin. Kypsennä hyrriä 225 asteessa n. 10 minuuttia.

 

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kikhernetortillat chili con arvejas -täytteellä


Muffinien sijaan viime lauantaina mahat täytettiinkin tortilloilla. Koska vehnä- ja maissilätyt ovat mitä ovat, valmistimme poikaystäväni kanssa tortillat tällä kertaa itse alusta alkaen. Tortillalevyt teimme kikhernejauhoista ja täytteeksi valikoitui normilehtisalaatin ja guacamolen lisäksi hernerouheesta tehtyä chiliä. 

Chili con carnen kasvisversioissa jauheliha (=carne) korvautuu yleensä soijarouheella. Olen kuitenkin jo aikoja sitten vaihtanut soijarouheen hernerouheeseen ja niin kävi nytkin. Chili con arvejas tarkoittaa siis chiliä herneillä B)

Tällä reseptillä olen jälleen kerran mukana kuukauden ruokahaasteessa. Tammikuun ruokahaasteen aiheena on chili, joka on muuten valittu vasta alkaneen vuoden 2013 vihannekseksi. Onnea siis chilille ja viime kuun ruokahaasteen voittajalle eli Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogille!

Tässä herkullisiksi havaitsemamme reseptit tortilla-iltaa ajatellen:

Chili con arvejas (4-6:lle):

- 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

- 1 iso sipuli

- 4 valkosipulinkynttä

- 2-3 mietoa punaista chiliä

- 3 dl hernerouhetta + 6 dl vettä

- 500 g luomutomaattimurskaa

- 2 tl ruususuolaa

- 2 tl mustapippuria

- 2 tl paprikajauhetta

Kuumenna vedenkeittimellä 6 dl vettä kiehuvaksi. Mittaa kulhoon hernerouhe ja kaada sen päälle kiehahtanut vesi. Sekoittele ja jätä hernerouhe turpoamaan puoleksi tunniksi.

Kuori ja silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Poista chileistä kannat sekä siemenet ja hienonna chilit. Kuumenna kookosöljy kattilassa ja kuullota sipuli, valkosipuli ja chili kuumassa öljyssä.

Lisää kattilaan hernerouhe, tomaattimurska ja tarvittaessa hieman vettä. Mausta chili ja anna kattilan porista miedolla lämmöllä vähintään 10 minuuttia. Sekoittele välillä, sillä hernerouhe pakkaa ottamaan pohjaan kiinni.



En saanut selvää Salitos-oluen vegaanisuudesta, mutta jos kaipaat meksikolaista olutta tortillojen kylkeen, valitse silloin varmasti vegaaninen Corona Extra (ja mausta se limetinsiivuilla).

Kikhernetortillat (1 kpl):

- 1/2 dl kikhernejauhoja

- ripaus suolaa, mustapippuria ja kurkumaa

- 1 tl oluthiivahiutaleita

- 1/2 dl kylmää vettä

- 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

Tortillalevyjä kannattaa varata ainakin kaksi per ruokalilija. Valmista koko taikina kerralla. Sekoita mausteet ensin jauhojen joukkoon ja lisää sitten kylmä vesi. Sekoita hyvin, jottei taikinaan jää paakkuja. Paista kikhernetortillat kypsiksi kuumalla pannulla kookosöljyssä. Käännä tortillalevy, kun se pannua heiluttaessa alkaa irtoilla. Paista vielä hetki toiseltakin puolen.


Guacamole:

- 2 isoa kypsää avokadoa

- yhden limetin mehu

- 1-2 rkl silputtua sipulia

- 1/2 tl suolaa

- 1/2 tl mustapippuria

Kaavi avokadojen hedelmäliha syvään kulhoon. Purista joukkoon limetin mehu ja lisää mausteet. Soseuta kastike sauvasekoittimella.




torstai 17. tammikuuta 2013

Ananas-kookosmuffinit



Itselleni on iskenyt jokin ihmeellinen lauantai-illan muffinihuuma. Edellisellä viikolla leivottiin suolaisia muffineja ja nyt viime viikonloppuna näitä. Saas nähdä pääseekö muffinipelti uuniin ensi lauantainakin :P

Käytin tällä kertaa makeutukseen steviaa, vaikka olenkin sitä huono käyttämään. Ananakset tuovat sen verran makeutta, että steviaa ei välttämättä tarvitse lisätä paljon. Sanoisin, että sopiva määrä jauhetta olisi 1/8 tl - 1/4 tl. Ei kannata ainakaan liioitella steviajauheen määrän suhteen. Jos taas tykkäät käyttää mieluummin esim. intiaanisokeria niin vähennä silloin sokerin määrä jauhojen määrästä. Eli jos lisäät taikinaan desin sokeria, vähennä jauhojen määrää 2 1/2 desilitraan.

Muffinit (8 kpl):

- 3 1/2 dl puolikarkeita spelttijauhoja

- aavistus steviaa

- 1 1/2 tl leivinjauhetta

- 1/2 tl vaniljajauhetta

- ripaus suolaa

- 1/2 dl sulatettua kylmäpuristettua kookosöljyä

- 2 dl kookosmaitoa

- 1 tlk ananaspaloja

- kookoshiutaleita



Sekoita kuivat aineet sekaisin. Sulata kookosöljy vesihauteessa ja lisää se kuivien aineitten sekaan. Kääntele joukkoon ripeästi myös kookosmaito.

Voitele muffinipelti tai asettele koloihin paperivuokia. Lusikoi jokaisen vuoan pohjalle ananaspaloja ja nostele taikina vuokiin ananasten päälle. Jätä jonkin verran kohoamisvaraa. Ripottele muffineitten pinnalle vielä kookoshiutaleita koristeeksi. Muffinit kypsyvät 175-asteisessa uunissa n. 30 - 35 minuuttia.


 

tiistai 15. tammikuuta 2013

Bhaji juureksista


  
Bhaji (tai bhajji) on perinteinen intialainen naposteltava, jota myydään usein kaduilla mutta sitä tarjoillaan myös lisukkeena ja alkupalana. Tavallisesti bhaji valmistetaan sipulista ja kypsennetään uppopaistamalla, mutta valmistus onnistuu myös paistinpannulla runsaassa öljyssä. 

Tähän versioon lisäsin sipulin lisäksi raastettua porkkanaa ja palsternakkaa:

- 1/2 - 1 sipuli

- 3 porkkanaa

- 1 palsternakka

- 1 tl vuorisuolaa

- 1/2 tl kurkumaa

- 1 tl jauhettua korianteria

- 1 tl fenkolinsiemeniä

- pala tuoretta inkivääriä

- 1 1/2 dl kikhernejauhoja

- 1/2 dl vettä

- kylmäpuristettua kookosöljyä

Silppua sipuli ja kuori ja raasta porkkanat ja palsternakka karkeaksi raasteeksi. Sekoita ainekset keskenään ja lisää joukkoon kuivat mausteet. Raasta joukkoon lisäksi tuoretta inkivääriä. Lisää ainesten joukkoon kikhernejauhot ja anna jauhojen hetken aikaa imeytyä muiden ainesten sekaan. Sekoita joukkoon vesi. Ota seoksesta lusikalla reilun kokoisia annoksia ja paista kuumalla pannulla reilussa öljyssä pihvien tapaan. Bhajia kypsennetään pannulla pari minuuttia molemmin puolin, kunnes se on saanun kauniin kullankeltaisen rapean pinnan.

Aikalailla röstiperunoilta kyllä näyttävät...

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Härkäpapupata



Kuivattuja papuja kannattaa lisätä ruokavalioon etenkin talvisin. Ne ovat ruokaisia ja pitävät kehon lämpimänä paukkupakkasista huolimatta. Pavut ovat myös ympäristön kannalta hyvä valinta. Kuivattuja papuja kannattaa liottaa ja keittää kerralla suurempi satsi ja pakastaa sopivissa erissä, niin papujen kypsentämiseen ei kulu järjettömästi energiaa. 

Tietyt mausteet sopivat erityisen hyvin papujen kanssa. Itse käytän talvisin eritoten vahvoja kuivattuja mausteita. Tuoreista yrteistä valitsen yleensä kovavartiset maustekasvit, kuten rosmariinin (!!!). Tähän lämmittävään härkäpapupataan valitsin mausteiksi kokonaiset kuminan- ja fenkolinsiemenet ja lisäsin lopuksi vielä jauhettua paprikaa ja cayenne-pippuria. Mausteet sopivat yhteen täydellisesti ja korostavat vieläpä muiden raaka-aineiden makua, kuten hyvin maustetun ruoan kuuluukin tehdä.

- 1 1/2 dl kuivia härkäpapuja

- 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

- 1 sipuli

- 4 valkosipulinkynttä

- 3 porkkanaa

(- 2 luomusellerin vartta)

- 1 tl kuminansiemeniä

- 1 tl kokonaista fenkolia

- 250 g luomutomaattimurskaa

- ripaus sokeria

- 1 tl vuorisuolaa

- 1 tl paprikajauhetta

- 1/2 tl cayennepippuria

Liota papuja runsaassa vedessä yön yli tai vähintään 8 tuntia. Kaada vesi pois ja huuhtele pavut hyvin. Keitä papuja uudessa suolatussa (kunnolla kiehuvassa!) vedessä 15 minuuttia. Kaada vesi pois. Keitä papuja uudessa vedessä n. 30 - 45 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsyneet pehmeiksi. Voit käyttää myös valmiiksi keitettyjä papuja.

Kuori ja silppua sipuli, murskaa valkosipulinkynnet. Pilko porkkanat ja sellerin varsi pieniksi paloiksi. Kuullota sipuleita ja kokonaisia mausteita kookosöljyssä kattilassa. Lisää joukkoon porkkanapalat, selleri sekä härkäpavut. Lisää kattilaan vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät. Keitä hiljalleen kannen alla parikymmentä minuuttia. Lisää tomaattimurska sekä loput mausteet. Anna kypsyä vielä n. 10 minuuttia.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Pinaatti-tofumuffinit




Luulen, että suolaiset leivonnaiset ovat sittenkin itselleni mieluisampia kuin makeat herkut. Kasvispiirakoissa ja suolaisissa muffineissa makuvaihtoehtojen määrä on kertakaikkiaan rajaton.

Valitsin tällä kertaa raaka-aineiksi lempparitofuni eli kylmäsavutofun sekä pinaatin, sillä uskon kärsiväni jälleen raudanpuutoksesta. Meinasin jo pistää tofunkin tilalle parsakaalia, mutta pystyin silti hillitsemään itseni ja päätin jättää parsakaalit toiselle aterialle. Olen muutenkin tullut siihen tulokseen, että parsakaali maistuu parhaimmalta raakana, joten enää harvoin raaskin sitä lisätä kypsennettävään ruokaan.

Nämä muffinit sen sijaan pitää kypsentää. Ja ne sopivat erinomaisesti vaikkapa välipalaksi tai brunssitarjottaviksi raikkaan ja rapean salaatin kera!


Suolaiset muffinit (12 kpl):

- 1/2 - 1 punasipuli

- 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

- 75 g luomupakastepinaattia

- 250 g marinoitua luomutofua (esim. savutofu) tai silken tofua

(- oluthiivahiutaleita)

Muffinitaikina:

- 5 dl jauhoja (käytin luomugraham-, ruis- ja kaurajauhojen sekoitusta)

- 1/2 dl kikhernejauhoja

- 2 1/2 tl leivinjauhetta

- 1 tl ruususuolaa

- 1/2 tl cayennepippuria

- 3 - 3 1/2 dl kauramaitoa

- 1 tl omenaviinietikkaa

- loraus öljyä

Lisäksi:

- öljyä vuokien voiteluun

Kuori ja silppua punasipuli. Kuullota sipulia kattilassa öljyssä. Ota kattila pois levyltä ja lisää
pakastepinaatti joukkoon sulamaan. Jos käytät tuoretta pinaattia, voit yhtä hyvin tuplata määrän ja lisätä lehdet suoraan taikinaan.

Pilko tai murenna tofu pieneksi. Jos käytät pehmeää silken tofua, lisää silloin taikinaan kuivien aineitten joukkoon n. 1/2 dl oluthiivahiutaleita. Saat aikaan juustoisemman maun.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kasvimaito, etikka ja loraus öljyä. Sekoita ainekset reippaasti tasaiseksi taikinaksi. Lusikoi ja kääntele joukkoon kuullotettu sipuli, sulanut pinaatti ja pilkottu tofu.

Voitele 12 kappaleen muffinipelti oliiviöljyllä tai asettele koloihin paperisia muffinivuokia. Jaa taikina vuokiin tasaisesti.

Kypsennä muffinsseja uunissa 175 asteessa 30 - 35 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla.

 

Jäähdytä muffineja ensin pellillä ja kumoa ne sitten jäähtymään ritilän päälle.


Inspiraatio reseptiin löytyi Hummingbird Bakeryn (ei-vegaanisen) reseptikirjan muffiniohjeesta.

torstai 3. tammikuuta 2013

Punajuurisuklaakakku kirsikkahillotäytteellä



Joulu ja sen mukanaan tuomat kiireet iskivät niin nopeasti tänä vuonna, etten ehtinyt edes toivottamaan hyvää ja herkullista joulunaikaa blogini lukijoille. Yritän nyt korvata tilannetta toivottamalla kaikille mahtavaa alkanutta vuotta tämän suklaakakun reseptin muodossa.Olkoon vuosi 2013 terveellisiä herkkuja täynnä.

Pääsin vihdoin toteuttamaan suunnitelmani suklaan ja punajuuren yhdistämisestä. Tätä kakkua tarjoiltiin meillä joulupäivänä kahvin ja glögin kanssa, mutta kakku sopii nautittavaksi muinakin vuodenaikoina ja juhlahetkinä. Jouluna taikinaan kannattaa lisätä piparkakkumaustetta ja kostuttaa pohja glögillä, niin herkku toimii täydellisenä kahvikakkuna pullan ja pipareiden kera.

Kakku sisältää paljon tuhteja makuja eli sitä ei kannata ahmia paljon kerralla, vaan maistella mieluusti pieninä siivuina hyvän kahvin (tai glögin) kanssa. Kakun voi tarjoilla saman tien kuorruttamisen jälkeen, jolloin suklaa on vielä sulaa tai antaa suklaan jäähtyä ja kovettua kauniisti lohkeavaksi päälliseksi.

Pohja:

- 3,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

- 1 tl leivinjauhetta

- 1/2 tl ruokasoodaa

- 1 dl intiaanisokeria

- 3 rkl (raaka)kaakaojauhetta

(- 1 rkl piparkakkumaustetta)

- 1 - 1 1/2 dl raastettua punajuurta

- 3/4 dl sulatettua kylmäpuristettua kookosöljyä

- 3/4 dl ruokosokerisiirappia tai agave-siirappia

- n. 1 1/2 dl vettä

Täyte:

- kirsikkahilloa

Kuorrutus:

- 150 g tummaa leivontasuklaata

Lisäksi:

- glögiä tai marjamehua

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivien ainesosien joukkoon myös hienoksi raastetut punajuuret. Sulata kookosöljy ja lisää sen joukkoon siirappi ja vesi. Lisää seos kuivien aineitten joukkoon ja sekoittele ainekset varovasti sekaisin. Kaada valmis taikina valmiiksi voideltuun kakkuvuokaan tai leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Vuoan halkaisijaksi sopisi parhaiten 20 cm. Käytin itse taas liian suurta vuokaa ja kakku jäi kovin matalaksi. Kakkua kypsennetään 175 asteisessa uunissa 35 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla.

Jäähdytä valmis kakkupohja. Halkaise pohja varovasti kahteen osaan terävällä veitsellä. Kostuta pohjat vahvalla marjamehulla. Joulun aikaan voit käyttää myös glögiä.




Levitä alimmaisen pohjan päälle täytteeksi reilu kerros kirsikkahilloa. Paina päälimmäinen pohja alemman päälle ja levitä kirsikkahilloa myös päällimmäisen pohjalevyn päälle.

Sulata leivontasuklaa mikrossa tai vesihauteessa pakkauksen ohjeiden mukaan. Ole tarkka, ettei suklaan joukkoon pääse tippaakaan vettä. Levitä lopuksi sulanut suklaa tasaisesti kakun päälle ja anna kovettua rauhassa. 


Kakkupohjan resepti on alunperin Wholesome Cook -blogista.