Alkavan kesän kunniaksi päätin virvoittaa blogini pitkiltä talviuniltaan uusin reseptein. Tavoitteenani on kesän mittaan jakaa uusia kesäisiä makuyhdistelmiä, ravitsevia ja täysin kasviperäisiä herkkuja, jotka sopivat ja maistuvat parhaiten Suomen suveen (ja miksei muilla maillakin oleskeleville).
K-kos porskuttaa siis jälleen uudella innostuksella ja karttuneella kokemuksella kohti raikkaita makumaailmoja. Luvassa on niin ruokaisia kuin vähän kevyempiäkin salaatteja, grilliherkkuja, parhaita smoothie-reseptejäni sekä tietysti runsaasti makeita leivonnaisia ja muita hekkupaloja.
Yritän jatkossakin huomioida erityisruokavaliot ja jakaa myös gluteenittomaan, viljattomaan ja sokerittomaan ruokavalioon sopivia reseptejä.
Lisäksi k-koksessa painottuu aina aiheellinen ajankohtaisuus eli sesonkiraaka-aineiden suosiminen kaikessa ruoanlaitossa ja leivonnassa.
Aluksi aloitan ehkä ajankohtaisimmalla reseptillä. Villivihanneskausi on jälleen käsillä parhaimmillaan. Niinpä jaan yksinkertaisimman ohjeeni erilaisten villivihannesten ja etenkin supersuosikkini nokkosen käyttöön. Nokkosen lisäksi pastakastikkeeseen sopii käyttää esimerkiksi vuohenputkea, pyöreäkärkisiä voikukan lehtiä, peltokanankaalia tai litulaukkaa. Voit lisätä villivihanneksia pastan joukkoon myös tuoreina, jolloin säilytät ravintoaineet parhaiten. Ainoastaan nokkonen vaatii aina nopean kypsennyksen.
KESÄKURPITSASPAGETTI (4:lle):
1 iso kesäkurpitsa
200 g täysjyväpastaa
200 g kypsennetyjä kikherneitä
2 avokadoa
1 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
ruususuolaa ja mustapippuria
Kypsennä pasta kevyesti suolatussa vedessä. Pyörittele kesäkurpitsasta spiraalileikkurilla kiemuraista spagettia tai höylää siitä ohuita suikaleita kuorimaveitsellä. Kuutioi avokadot ja lisää loput ainekset kesäkurpitsakiemuroiden sekaan. Lisää pasta muiden ainesten sekaan vasta kun se on hieman jäähtynyt.
NOKKOSKERMAKASTIKE:
1 litra tuoreita ja puhtaita nokkosenlehtiä tai pieniä versoja
1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua rosmariinia
2 dl kaurakermaa
ruususuolaa ja mustapippuria
Ryöppää nokkoset nopeasti kiehuvassa vedessä. Huuhtele ja valuta hyvin. Silppua sipuli ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kattilassa, ja kuullota sipuleita ja rosmariinia hetki. Silppua nokkoset pieneksi ja lisää kattilaan kerman kera. Kiehauta kastike nopeasti ja mausta lopuksi suolalla ja pippurilla. Jos kastike kaipaa suurustetta, sekoita lusikallinen jauhoja tilkkaan vettä, lisää kastikkeen sekaan koko ajan sekoittain ja anna kastikkeen kiehahtaa kertaalleen.
Sekoita kastike kesäkurpitsaspagetin joukkoon tai annostele erikseen annosten päälle.