torstai 18. heinäkuuta 2013

Huolettoman helppo mansikkapiiras




Tämä mansikkapiirakka on aivan älyttömän helppo toteuttaa ja se ajaa takuulla asiansa kahvi- kuin kahvipöydässä tai vaikka kuohuviinilasillisten kyytipoikana. Jos suunnittelet mansikkapiiraan tarjoamista esim. mökkivieraille, voit valmistaa piirakkapohjan jo kotona etukäteen valmiiksi. Pohja pysyy kasassa, eikä murene vaikka sitä joutuisi kuljettamaan pitkiäkin matkoja. Riittää kun perillä vaahdotat vaniljakastikkeen ja pilkot marjat päälle.
 


Kesän makein mansikkapiiras (n. 6:lle):

Pohja:

- 2 1/2 dl täysjyväspelttijauhoja

- 1 dl intiaanisokeria

- 1 dl tapioca-tärkkelystä

- 2 rkl psyllium-jauhetta

- 1 tl leivinjauhetta

- ripaus ruususuolaa

- 1 dl kylmäpuristettua kookosöljyä

- 3/4 dl vettä

- 1 tl etikkaa

Täyte:

- 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

- 1 l tuoreita luomumansikoita

Valmista pohja sekoittamalla ensiksi kuivat aineet keskenään sekaisin. Sulata kookosöljy juoksevaksi ja lisää kuivien aineitten joukkoon. Nypi jauho-rasvaseos tasaiseksi. Sekoita etikka veden sekaan ja lisää neste taikinaan. Muokkaa taikina lopuksi tasaiseksi vaikka käsin. Vuoraa taikinalla n. 20x30 cm:n suorakulmainen uunivuoka. Nostele taikinaa sormin myös vuoan reunoille. Kypsennä pohjaa 225-asteisessa uunissa 20 minuutin ajan. Irrota valmis pohja vuoasta ja jäähdytä jääkaappikylmäksi.

Vaahdota vaniljakastike mahdollisimman kuohkeaksi. Levitä vaahdotettu vaniljakastike tasaisesti pohjan päälle. Poista mansikoista kannat ja viipaloi ne. Asettele mansikat piirakkapohjan päälle ja painele ne pystyasennossa vaniljakastikkeeseen. Säilytä piirakka kylmässä.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kesäkurpitsapastaa marinarakastikkeella




Mikä voisikaan olla parempaa kuin perinteinen italialainen pasta marinara? Haastaja on löytynyt! Tietenkin pasta marinara raakana.

'Raaka' voi aluksi kuullostaa monen korvaan hämmentävältä ja suorastaan inhotusta herättävältä. Hei kuka nyt haluis syödä ruokansa raakana? No minä ainakin. Itselleni sana 'raaka' on jo muodostunut merkiksi, joka saa hälytyskellot päässäni soimaan ja kiinnostukseni osaksensa tilanteessa kuin tilanteessa. Suomessa sanalla 'raaka' on jonkinlainen negatiivinen kaiku, mutta sama englanniksi 'raw' kuullostaa jo paljon paremmalta. Raw on voimaa ja asennetta!

Mutta eihän sentään nimi miestä pahenna - raakaravinto on mahtava ruokavalio ja elämäntapa! En vain jostain syystä ole lainkaan tottunut käyttämään ruoanlaiton enkä edes raakailun yhteydessä englanninkielisiä termejä vaan kirjoitan suoraan ja raa'asti suomeksi.



Pasta Marinara (1-2:lle)

- 2 kesäkurpitsaa

Kastike:

- 6 tomaattia

- 4 aurinkokuivattua tomaattia (väh. 1/2 h liotettuina)

- 1 valkosipulinkynsi

- 1 rkl oreganoa

- 2 tl basilikaa

- 2 tl mustapippuria

- 1/2 dl hampunsiemeniä

- 1/2 avokado (ei välttämätön)

- 2 rkl oluthiivahiutaleita (ei välttämätön)

Jos omistat spiraalileikkurin, niin hyvä. Sitten tiedät mitä tehdä kesäkurpitsoille. Muussa tapauksessa käytä hyödyksesi esim. kuorimaveistä tai juustohöylää ja vetele kesäkurpitsasta pitkiä ohuita suikaleita.
 

Valmista itse kastike tehosekoittimella blendaamalla kaikki ainekset keskenään sekaisin. Oluthiivahiutaleet voit ripoitella viimeiseksi valmiin lautasen päälle.
 

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Täytetyt munakoisot




Tuntuu kuin kesällä ei millään jaksaisi vaivautua kirjoittamaan reseptejä ylös. Vaikka uusia luomuksia syntyy yhä tasaiseen tahtii, en vain yksinkertaisesti kykene viivytteleään läppärin ääressä niin kauan aikaa kerrallaan, että saisin jokaisen ihanuuden jaettua k-koksen lukijoille asti.

Koitan nyt ryhdistäytyä k-kokseni kanssa ja pyrkiä tarjoamaan myös kesän aikana herkkureseptejä jakoon. Tässä esimerkkinä resepti, jota olen suunnitellut jo viime keväästä, mutta tohdin toteuttaa suunnitelmani vasta kun löysin kaupasta munakoisoa tarjoushintaan.



Täytetyt munakoisot (2:lle):

- 2 munakoisoa

- reilusti ruususuolaa tai merisuolaa

Täyte:

- 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

- 1 punasipuli

- 4 valkosipulinkynttä

- 2 munakoison sisukset

- 400 g kaltattuja tomaatteja

- 1 rkl oreganoa

- 2 tl mustapippuria (& ruususuolaa)

Lisäksi:

- tuoretta oreganoa

- auringonkukansiemeniä

(- kasvijuustoa)

Halkaise munakoisot pituussuunnassa ja kaavi sisus kuorista lusikalla irti. Pilko munakoison sisus pienemmiksi paloiksi. Hiero tyhjiin munakoison kuoriin suolaa ja ripottele sitä myös paloitellun munakoison sekaan. Kaada munakoisopalat lävikköön ja jätä puoleksi tunneksi hikoilemaan ja valumaan.

Jos käytät tuoreita tomaatteja, kalttaa ne tekemällä jokaiseen tomaattiin ristiviilto ja upottamalla ne sen jälkeen hetkeksi kiehuvaan veteen. Valmiista tomaatista irtoaa kuori helposti vetämällä.

Kuumenna öljy pannulla täytteen valmistamista varten. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota sipuleita hetki öljyssä. Lisää pannulle munakoisopalat sekä pilkotut kaltatut tomaatit. Kypsennä aineksia hetki pannulla, lisää mausteet ja anna täytteen hautua kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä.

Kuivaa munakoisojen kuorten sisäreunat talouspaperilla ja lusikoi täyte kuorien sisään. Kuorruta munakoisot halutessasi kasvijuustoraasteella ja kypsennä niitä vielä 175 asteisessa uunissa 20 minuutin ajan. Koristele kypsät munakoisot halutessasi tuoreella oreganolla ja paahdetuilla auringonkukansiemenillä.