lauantai 27. huhtikuuta 2013

Suklaantäytteinen lauantai


No pakkohan näitä nyt oli heti päästä testaamaan... 



Goodio on helsinkiläistä raakasuklaata ja ylipäänsä raakasuklaata parhaimmillaan. Turussa näitä myy Ruohonjuuri Yliopistonkadulla hintaan n. 5 € per levy. Hinta on toki suolainen, mutta ostos ei varmasti kaduta jälkeenpäin. En ole varmastikaan vielä ehtinyt maistelemaan kaikkia markkinoilla olevia raakasuklaita, mutta Goodio on tähän mennessä ensimmäinen raakasuklaa, joka maistuu ihan normisuklaalta - propsit siitä! Suklaa on vieläpä pakattu niin veikeään asuun, että sitä on muuten vaikea olla ihailematta.
 

Toinen lauantaipäivääni mahtunut herkku oli Oatlyn uutuusjätski. Kaurajäätelöä saa nyt myös suklaisena versiona. Olen aina ollut enemmän kaurajäätelön kuin tofujäätelön kannattaja. Suureksi harmikseni tosin huomasin eräs kerta kaurajätskiäni ahmiessa sen sisältävän palmuöljyä. On ilmeisesti olemassa (tai ainakin valmisteilla) jonkinlainen sertifikaatti "kestävämmin" tuotetulle palmuöljylle, mutta toistaiseksi tekisi mieli jättää kaikki palmuöljyä sisältävät tuotteet kaupan hyllylle ja tehdä muutenkin kaikkensa sademetsien suojelemiseksi. Siinä mielessä Oatlyn suklaajäde maistui syntisen hyvältä. Jatkossa taidan yrittää pärjätä pelkällä kotitekoisella banaani-suklaajädellä, siis blendatuilla jäisillä banaaneilla ja raakakaakaojauheella; tuleehan se halvemmaksikin. Jos sademetsien kohtalo kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukaista esim. tämä Taloussanomien artikkeli, jossa Greenpeacen kampanjoitsija Maija Suomela kertoo palmuöljyn tuotannon ongelmista.
 

Päivän kolmas suklaata sisältävä herkkuni oli kulhollinen kesäkurpitsa-suklaavanukasta, joka muuten tyhjeni aikas nopsaan.

Olkoon sinunkin viikonloppusi (raaka)suklaantäytteinen, rakas lukijani!

3 kommenttia:

  1. Mmm, suklaata ei voi koskaan olla liikaa! ;) Tässä itsekin just hörppäilen erittäin suklaista kaakaota. Noita Goodio-suklaita olen kuullut kehuttavan jo niin monissa yhteyksissä, että pitäisihän sitä itsekin päästä maistamaan! Täältä Joensuusta en vain ole löytänyt sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä aivan oikeassa! Goodion suklaa taitaa olla vielä niin uusi tuote, ettei ole vielä joka paikkaan ehtinyt myyntiin. Kaipa niitä jo pian sinnekin saadaan, niin pääset sinäkin maistamaan! Eiliset suklaaherkkuni olivat kyllä sen verran tuhteja, että aamulla tuntui siltä kuin olisin kärsinyt jonkinasteisesta suklaakrapulasta :D

      Poista
  2. Oi suklaa, sulo-suklaa! Kurkistankin heti tuon kesäkurpitsa-suklaasi ... ´nam nam!

    VastaaPoista