maanantai 13. toukokuuta 2013

Leipäressu



Leipäressu oli lapsuusaikani harvinaista herkkua. Mummullani oli tapana valmistaa leipäressua aamupuuron sijaan aina kun talosta sattui löytymään kuivahtaneita hapanleivänpalasia. Mitään ei vielä siihenkään aikaan ollut tapana heittää pois, vaan myös kuivat leivänkannikat hyödynnettiin. Vaaleasta leivästä paistettiin köyhiä ritareita ja tummasta keiteltiin puuroa.

Ruokahävikki on nykypäivänä suurinta nimenomaan kotitalouksissa. Kauppareissun heräteostokset ja turhat hamstraukset saattavat unohtua kaapin pohjalle ja jäädä syömättä. Näin syömäkelpoista ainesta päätyy roskiin valtavia määriä vuosittain. Tutkimusten mukaan suomalaisen keskimääräinen ruokahävikki vuodessa on yli 20 kg!

Olen koittanut omaksua mummuni viisauksia ja pyrkinyt vähentämään ruokahävikin aivan minimiin. Nykyään joudun enää aniharvoin heittämään pilaantunutta ruokaa roskiin. Silloinkin harvoin, kun niin tapahtuu, tunnen valtavaa syyllisyyttä.

Uudistettu leipäressu:

- 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

- muutama kuiva ruisleivänkannikka

- vettä (tai kasvimaitoa)

- ripaus ruususuolaa

- intiaanisokeria tai taatelisiirappia

Kuumenna öljy pienessä kattilassa. Revi tai pilko leivät pieniksi paloiksi ja kierittele niitä öljyssä. Lisää vettä sen verran, että leivänpalaset peittyvät. Lisää suola ja kuumenna seos kiehuvaksi. Keitä puuroa miedolla lämmöllä muutama minuutti. Sekoittele koko ajan. Leipäressu on valmista, kun leivänpalat ovat lionneet ja pehmenneet tasaiseksi puuroksi. Makeuta puuro intiaanisokerilla tai liotetuista taateleista ja  liotusvedestä (1:1) valmistetulla siirapilla.



Lähde: Ruokahävikki Suomen kotitalouksissa ja ravitsemuspalveluissa (2012)

4 kommenttia:

  1. Tällaisesta en ole kuullutkaan! Sen sijaan leipäkeittoa meidän äiti teki silloin, kun oltiin pieniä. Siinä kuivettuneet ruisleivän kannikat keitettiin maidossa (mutta niiden oli tarkoitus pysyä kokonaisina) ja mukaan lisättiin vielä nokare voita. Kuulostaa vähän ankealta, mutta oikeasti tykkäsimme silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti näistä herkuista on useampia varioita maakunnittain ja jokaisella pitäjällä vielä omat tapansa :D Uskon kyllä, että oli herkkua :) Maistoin tässä joku päivä pitkästä aikaa talkkunaa ja aikun palasivat lapsuusmuistot niin mieleen <3

      Poista
  2. Pitää pistää tämä resepti mieleen, jos joskus tulee tarve keksiä kuivahtaneille ruisleivänkannikoille uutta käyttöä. :) Meillä kun myös pyritään minimoimaan ruoan haaskaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii! Helppo ja näppärä keino päästä eroon kuivista leivänkannikoista :)

      Poista