lauantai 8. joulukuuta 2012

Rouheinen lanttulaatikko


Tähän jouluklassikkoon syntyi aivan uudenlainen suutuntuma, kun lisäsin lanttusoseen joukkoon keitettyä tattaria. Sen lisäksi, että tattari tekee laatikon koostumuksesta rouheamman, se myös kohottaa annoksen ravintoarvoja. Tattari sisältää esimerkiksi kalsiumia, magnesiumia ja rautaa!

Huomasin, että ainakaan GoGreenin uusissa tattarisuurimopakkauksissa ei ole ollenkaan keitto- saati käsittelyohjeita. Moniin tattarituotteisiin jää kuorimisesta huolimatta fagopyriini-nimistä väriainetta, joka saattaa joillakin aiheuttaa allergisia oireita (ihottumaa). Fagopyriinin saa irtoamaan tattarista huuhtelemalla suurimoita ensin kiehuvan kuumalla vedellä ja sen jälkeen kylmällä. Keitinvesi kannattaa myös kaataa pois. Tarkemmat ohjeet tattarin käsittelyyn löytyvät vielä onneksi GoGreenin nettisivuilta.

Lanttulaatikko

- 1 - 1,5 kg lanttua + 5 dl vettä + reilusti vuorisuolaa

- 1 dl kokonaisia tattarisuurimoita + 3 dl vettä + 1 tl vuorisuolaa

- 1 sipuli + öljyä

- 1-2 rkl intiaanisokeria

- ripaus valkopippuria

- ripaus muskottipähkinää

- 1 tl inkivääriä

- 2 dl kaurakermaa

- 1 dl spelttihiutaleita tai ruiskorppujauhoja

Lisäksi:

- spelttihiutaleita tai ruiskorppujauhoja

Sekoita spelttihiutaleet tai korppujauhot kaurakerman joukkoon ja anna turvota rauhassa.

Kuori ja paloittele lanttu. Keitä pehmeäksi suolalla maustetussa vedessä ja soseuta keitinvedessä.

Huuhtele tattarisuurimot ensin kuumassa vedessä (mieluiten kiehuvassa) ja sitten kylmässä. Keitä suolalla maustetussa vedessä n. 10-15 minuuttia miedolla lämmöllä sekoitellen.

Kuullota silputtu sipuli öljyssä.

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja kaada vähintään kahden litran vetoiseen uunivuokaan. Kuvioi pinta lusikan kärjellä ja ripottele pinnalle vielä spelttihiutaleita tai korppujauhoja. Kypsennä 200 asteisessa uunissa reilun tunnin ajan.

 

Edit: GoGreenin uusista tattaripakkauksista löytyy taas keitto- ja käsittelyohjeet. Pakkausten ulkoasun vaihtuessa myyntiin oli päätynyt erä puutteellisia pakkausmerkintöjä.

2 kommenttia:

  1. Hei Elma, herkullista! Toivottavasti löydän lanttua, niin voisin kokeilla laatikkoasi! Lanttulaatikko maistuu todella hyvälle - nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lanttulaatikko on kyllä ehdottomasti suosikkini kaikista jouluruoista. Se todella vie kielen mennessään!

      Poista