torstai 4. joulukuuta 2014

KUKKAKAALIPANNU




Tämä resepti on oikeastaan viime kesän lopulta, elokuun paikkeilta, mikä näkyy siinä, että olen sisältänyt reseptiin mm. retiisejä, tuoreita tomaatteja ja kurkkua. Tähän vuodenaikaan retiisien saatavuus ei ole mitenkään parhaimmasta päästä. Suosittelen siis korvaamaan retiisit ja kurkut jollain sesonkiin sopivalla kasviksella. Tuoretomaattien sijaan voit käyttää pari ruokalusikallista tomaattipyrétä pannun maustamiseen. Lisää tomaattipyré pannulle kasvisliemen ja soijakastikkeen kanssa samaan aikaan.

Kukkakaalipannu on helpointa valmistaa syvässä kannellisessa paistinpannussa. Tavallisen pannun päälle kannattaa kypsymisvaiheessa heittää pala foliota, jotta kukkakaalit pehmenevät sopivasti.

KUKKAKAALIPANNU:

- kylmäpuristettua kasviöljyä

- 1 tl kuminansiemeniä

- 1 tl kuivattua timjamia 

- sipuli

- 1 keskikokoinen kukkakaali

- pari kourallista retiisejä

- 1 rkl soijakastiketta

- n. 1 dl vettä tai kasvislientä

- 2-3 tomaattia  

- pieni pätkä kurkkua

- 1 dl tattari + 3 dl vettä + 0,5 tl ruususuolaa

- kourallinen auringonkukansiemeniä

- kourallinen villirucolan lehtiä

Kuumenna öljy pannulla. Kuullota mausteita ja silputtua sipulia pannulla jonkin aikaa. Poista kukkakaalista jalka ja leikkaa kukkia tasaisiksi viipaleiksi. Kuutioi myös retiisit ja lisää ne pannulle kukkakaaliviipaleitten kanssa. Paista ja kääntele kasviksia hetki pannulla. Lisää sitten kasvisliemi ja soijakastike ja jätä pannu kypsymään rauhassa kannen (tai folion) alle. 

Kypsennä tattari suolatussa vedessä. Muista huuhdella tattari ennen keittämistä sekä kuumassa että kylmässä vedessä. Tattari on valmis noin 10 minuutissa. Paahda samalla auringonkukansiemenet.  Kaada auringonkukansiemenet kuivalle pannulle ja paahda kuumalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Älä jätä auringonsiemeniä vartioimatta, sillä ne palavat hyvin herkästi. 

Kukkakaalit ovat valmiita, kun ne ovat hieman pehmenneet. Ota kansi pois, sekoittele ja kaada keitetty ja hyvin valutettu tattari pannulle. Sekoita tattarinjyvät kukkisviipaleitten joukkoon, lisää päälle vielä viipaloidut tomaatit ja kurkut ja ripottele lopuksi pinnalle paahdetut auringonkukansiemenet ja rucolan lehtiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti