tiistai 8. lokakuuta 2013

Puolukkapiiras


Kun kaikista omenoista ehdin päästä eroon, astuivat jonosta seuraavina eteeni puolukat. Mihis niitä nyt sitten piilottaisi? Omenat maistuivat parhailta piirakassa ja smoothien joukossa, joten eikös näille marjoillekin käy samoin.
 

Tein tällä kertaa pohjan taikinasta notkeaa, jolloin siitä tuli todella täyteläinen. Käytin ohjeen perustana epävegaanista piirakkapohjan reseptiä, jossa käytetyn kananmunan korvasin vauvanruokasoseella. Käytin itse päärynäsosetta, mutta esim. omena- ja muut miedonmakuiset hedelmä- ja marjasoseet sopivat yhtä lailla käytettäviksi.

Pohja:

- 1 1/2 dl kylmäpuristettua kookosöljyä

- 1 dl intiaanisokeria

- 125 g päärynäsosetta (esim. vauvanruokapurkki)

- 1 tl etikkaa

- 2 dl täysjyväspelttijauhoja

- 1/2 dl luomuruisjauhoja

- 1 tl leivinjauhetta

- 1 dl kauramaitoa

Täyte:

- 3 dl puolukoita (itse käytin survosta)

- 1/2 dl intiaanisokeria

- 1 rkl perunajauhoja

Koristeluun:

- kookosjauhoja TAI tomusokeria

Sulata kookosöljy vesihauteessa ja vatkaa sokerin, päärynäsoseen ja etikan kanssa tasaiseksi seokseksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne taikinaan ripeästi vuorotellen kauramaidon kanssa. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Sekoita täytteen ainekset keskenään sekaisin ja lusikoi täyte taikinan päälle. Kypsennä piirasta uunin keskitasolla 175 asteessa puolisen tuntia.
 

Koristele valmis piirakka jäähdyttyään esim. kookosjauhoilla tai tomusokerilla tai tarjoile suoraan lämpimänä vegaanisen vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti