lauantai 2. helmikuuta 2013

Sitruuna-unikonsiemenmuffinit

  
Muffinivillitys jatkuu... Sitruunan ja unikonsiementen kombinaatio on kovin yleinen etenkin jenkeissä ja briteissä. Eikä suotta. Näissä muffineissa yhdistelmä ainakin toimii hienosti.

Näin happamaan taikinaan kannattaa leivinjauheen lisäksi lisätä myös ruokasoodaa. Sillä kohoaminen on taattu. Vegaanileivonnassa kohotuksen apuna kannattaa käyttää myös etikkaa, joka tehostaa kohotusaineiden vaikutusta. Eikä syytä huoleen; etikka ei kuitenkaan maistu valmiissa leivonnaisissa. Maissitärkkelystä voi käyttää myös kananmunan korvikkeena sitomaan taikinaa yhteen. Se ei kuitenkaan ole välttämätön ainesosa.



Sitruuna-unikonsiemenmuffiinit (n. 8 kpl):

- vajaa 2 dl spelttijauhoja

- 1 2/3 dl intiaanisokeria

- 1 tl leivinjauhetta

- 1/2 tl ruokasoodaa

(- 2 rkl maissitärkkelystä)

- 1 rkl unikonsiemeniä

- 2 rkl raastettua luomusitruunankuorta

- 1/2 dl kylmäpuristettua kookosöljyä 

(- puolikkaan sitruunan mehu)

- 1/2 dl kasvimaitoa

- 1 tl omenaviinietikkaa

- 1 dl maustamatonta soijajogurttia

Sekoita kuivat aineet ja sitruunankuoriraastekeskenään. Murusta mahdolliset sokeripaakut sileiksi. Lisää joukkoon vesihauteessa sulatettu kookosöljy. Sekoita kasvimaito, etikka ja sitruunanmehu keskenään. Lisää ne öljy-jauhoseokseen muutamassa erässä. Sekoita taikina varovasti tasaiseksi ja pyöräytä joukkoon vielä soijajogurtti.

Kaada valmis taikina valmiiksi voideltuihin (tai paperisiin) muffinivuokiin nopeasti, jotta et ehdi syödä koko taikinaa sellaisenaan. Täytä vuoista ainoastaan 2/3, niin muffineille jää kohoamisvaraa. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla, sillä intiaanisokerin tuoma tumma väri saattaa hämätä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti